Olohuoneeseen lisätilaa kalustepyörittelyllä









Ihanaa keskiviikkoa sinne ruutujen toiselle puolelle! Kolmen päivän kaunis auringonpaiste on tänään ollut jälleen muisto vain ja tämä päivä onkin ihmetelty paksua sumua sekä pakkasesta valkoiseksi värjäytyneitä puita. Aivan ihanan näköistä, kun tuntuu siltä, että pilvet roikkuisivat aivan maassa, mutta kaikki maasta taivaaseen on lähes tulkoon valkoista! 

Viime viikolla aavistuksen harmillisen episodin (koira sotki vähän sohvaa, jonka seurauksena piti pestä pari istuintyynyä ja tietysti tyynynpäälliset.. kiitos meille, että valittiin konepestävät päälliset!) jälkeen, kun sohva oli olkkarissa kahtena osana, aloin pyöritellä mielessäni ajatusta järjestyksen muuttamisesta. Kun mies sitten pari päivää tapahtuneen jälkeen lähti illalla kuntosalille, innostuin toden teolla siirtelemään ja kääntelemään huonekaluja niin olohuoneessa kuin ruokailutilassakin vaikka ja mihin järjestykseen. Noin tunnin jälkeen olin saanut mielestäni ihan kivan näköisen kalustejärjestyksen aikaiseksi, mutta tätä uutta ilmettä piti kyllä vielä pari päivää sulatella.

Nyt tuohon on jo tottunut ja uskalsin vihdoin tänne bloginkin puolelle tuoda uuden ilmeen nähtäville! Jotenkin tuo kulmasohva keskellä olkkaria oli iskostunut niin syvälle alitajuntaan, että vasta tämän pienoisen äksidentin jälkeen tajusin, että voihan sen tosiaan jakaa kahtiakin :) Näin sohvasta saatiin kahden istuttava sohva, tai käsinojan sisältämä divaani sekä perinteinen mukava löhödivaani. K-tuoli muutti keskelle olkkaria ja sohvan osat pyörähtivät olohuoneen vastakkaisille puolille. Haastavan meidän olohuoneen kalustamisesta tekee ovet, eteisen käytävä, portaat sekä avoimuus ruokailutilaan. Tietysti myös isot, lähes lattiaan asti ulottuvat ikkunat ovat oma haasteensa. Päätettiin kuitenkin, että sohva ikkunoiden edessä näin talviaikaan ei haittaa, sillä kotona ollessa iltaisin verhot ovat jo kiinni eikä ulos muutenkaan näkisi mitään! Katsotaan uudestaan tilannetta sitten, kun valoisa aika koittaa.

Tämä järjestys toi kyllä mukavasti lisätilaa olohuoneeseen ja nyt lattiatilaakin jää vapaaksi huomattavasti edellistä järjestystä (kurkkaa täältä, jos et muista miltä olkkarimme aiemmin näytti!) enemmän. Ai niin, keittiön pöytäkin sai rytäkässä kääntyä taas toisin päin!

<3:llä Jenna

Translation: Some changes in our livingroom. Last week I got some inspiration to change the order of the furnitures in our livingoom, and also in diningarea. It took a while to get use to this new order, but I think I really like it! 

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Liity lukijaksi oikealla sivupalkissa!


Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a reader from the right side bar!

2 kommenttia

  1. Näyttää hyvältä :) Ihana tuo teidän matto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo se on aika hauska :) Formen Pikseli-matto!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi <3